Harjupenkissä humisee ja ruohikossa suhisee

Tämä kasvukausi on lähtenyt todella raivokkaasti käyntiin. Puutarhassa kasvaa ja tapahtuu ja monet kukat tuntuvat olevan hieman edellä. Etenkin rikkaruohot kasvavat aivan älytöntä tahtia, tuhoeläimetkin ovat päässeet hyvin liikkeelle jo toukokuun aikana. Permakulttuurin periaatteiden mukaan tuhoeläimet pysyvät parhaiten kurissa terveessä, rehevässä ja biologisesti monipuolisessa puutarhassa. Sellaisessa, jossa elää runsas valikoima eri hyönteis- ja eläinlajeja: pölyttäjiä ja hajottajia, sekä saalis- ja petolajeja jotka pitävät toisensa kurissa. Näitä lajeja houkuttelee riittävän rehevä kasvillisuus sekä monipuolinen valikoima erilaisia kasveja ja kukkia.

Tämän talon ruohonleikkuri.

Nurmikkoaavikko

Nurmikon pitämistä sen sijaan ei suositella lainkaan. Ruohonleikkurilla ajettava nurmikko luokitellaan alan kirjallisuudessa suorastaan ympäristörikokseksi. Nurmikko pitää istuttaa hyvälle maalle jota voisi hyödyntää muuhunkin, sitä pitää lannoittaa teollisilla keinolannoitteilla jotka haittaavat maan eliöstön kehitystä, nurmikkoa pitää leikata bensaa tai sähköä kuluttavalla leikkurilla (joka lisäksi pitää pahaa meteliä), nurmikolla kasvaa hyvin harvoja kasvilajeja lyhyeksi leikattuna myös hyvin harvoja eläinlajeja. Puhutaan ”nurmikkoaavikoista”.  Itse taas tunnen itseni lähes ympäristörikolliseksi kun en käytä omakotipihassa ruohonleikkuria. Tuntuu että kunnon ihmisen tunnusmerkkejä ovat pesty kiiltävä auto sekä ruohonleikkurin tai siimaleikkurin mahdollisimman tiivis pärisyttäminen pihalla. Meidän pihassamme ei kuitenkaan juuri ollut mitään nurmikoksi luokiteltavaa ja hyvä näin, mieluummin hyödynnän pihan alasta mahdollisimman paljon hyötykasveille, puille, pensaille ja kukille.

Ne alueet millä kasvaa heinää tai ruohoa niitän tasaisin väliajoin viikatteella. Samalla saa vanhan talon pihapiiriin enemmän nimenomaan vanhan pihapiirin tunnelmaa. Ruohikko saa mielellään olla sen 10cm pitkää ja omata elävän pinnan. Niittämisen sanotaan myös edistävän kasvien monimuotoisuutta.

Kaikki ei kuitenkaan ole aina niin helppoa kuin kirjoissa sanotaan. Miten on tulokastuhoeläinten laita, niiden joille ei ole vielä oikein löytynyt luonnollista kurissapitäjää? Viime vuonna kasvimaani otti pahasti köniin etanoilta ja kotiloilta. Viime kesä tosin oli varsin poikkeuksellinen sateisuudessaan. Tänäkin vuonna silti lehtokotilot tekivät ensimmäisen suurinvaasionsa jo toukokuun lopulla. Nopeasti rehottamaan päässyt kasvillisuus antoi niille hyvän suojan ja pelkään että tässä kohden ei-niin-lyhyeksi leikattu ruohikkoni on varmaan luonut niille entistäkin paremmat olosuhteet. En kuitenkaan luovuta helpolla vaan poimin ja tapan kotilot käsin. Eikä niitä niitetyillä alueilla paljoa ole ollutkaan.

Niitetty ruohikko on sopiva vanhan talon pihaan.

Harjupenkkielämää

Hugelkultur-harjupenkistä kotiloita  ei myöskään löytynyt kovin montaa, toki joitakin. Tämä onkin harjupenkin erikoisia piirteitä: vaikka se kykenee sisuksissaan säilyttämään kosteutta hyvin pitkään, se kuivuu pinnalta nopeasti. Korkea, tikkuisa, kuiva ja auringolta suojaton harjupenkki ei selkeästi ole kotiloiden mieleen. Harjupenkissä kuhisee paljon muutakin, ja olen monta kertaa ehtinyt epäillä idean toimivuutta: ainakin muurahaiset ja kimalaiset ovat ilmeisesti päättäneet pesiä tähän ihanteelliseen kasaan biologista silppua. Kummallisia sieniä on noussut pintaan, ne lahottavat harjun sisällä olevaa puuta. Ne eivät kuitenkaan näytä haittaavan kasvua. Perunat, pavut, sipulit, herneet, kurkut – suurin osa siitä mitä olen harjuun kylvänyt ja istuttanut on lähtenyt hyvin kasvuun. Kastelua se on kuitenkin alkuvaiheessa vaatinut. Vaikka harju säilyttää sisuksissaan kosteutta, kestää aikaa ennenkuin pienten taimien juuret yltävät kuivalta pinnalta ainakosteisiin kerroksiin saakka. Jokunen taimi on menetettykin alkukesän aurinkoisina päivinä. 

Harjupenkin ympärillä kasvaa myös tiheästi vuohenputkea. Keväällä minulla oli hieno ajatus – istutan penkin ympärille tiheään kasvavasta maa-artisokasta ”kasvimuurin” estämään vuohenputken leviämistä. Ideassa oli kuitenkin pieni virhe, jota en tullut ajatelleeksi: vuohenputki lähti kasvamaan yli kuukautta ennen maa-artisokkaa. Ilman kitkentää ja niittoa olisivat vuohenputket olleet jo kukassa ennenkuin maa-artisokat olisivat edes kurkanneet maanpinnan yläpuolelle. Nyt kun vuohenputket on niitetty maan tasalle ja artisokat lähteneet nousuun, voidaan katsoa kumpi pärjää paremmin. Lisäsin harjupenkin reunoille myös perunarivistön, peruna kun on maa-artisokan ohella tunnettu kyvystään tukahduttaa rikkaruohoja. 

Maa-artisokat nousevat vihdoin.