Ovia ja ikkunoita kevätauringossa

Eteläpuolen ikkunanpokat ovat saaneet säätä kestää, mutta ovat vielä täysin kunnostettavissa.

Kun ollaan edetty toukokuun puoleen väliin, alkaa puutarhan vimmaisin perustamistöiden aika olla ohi. Nyt istutaan ja katsellaan kun taimet itävät ja kaikki kasvaa. Hugelkultur-penkissä tapahtuu mielenkiintoisia asioita, mutta palaan niihin toinen kerta.

Kun kuumeisin työvaihe on ohi, on talon kunnostustöiden aika. Kevät ja alkukesä ovat oikea aika maalaustöille, sillä ilma on kuiva. Jos maalaa kostealla ilmalla, ei maali imeydy niin tehokkaasti kuin olisi tarvis. Meidän 90-vuotiasta peltikattoamme tuli maalaamaan kaksi rakennuskonservaattoria. Katsotaan jos katon saisi pitämään vielä vaikka 20 tai 50 vuotta!  Katto on talon tärkein osa, ja kun sitä huoltaa riittävän usein, se kestää pitkään. Vanhat peltikatot ovat paksumpaa peltiä kuin nykyään käytetään, lisäksi vanhat katot koottiin lyhyemmistä pellinpalasista (”pätkäpelti”) kuin nykyään käytetään. Vanha peltikatto on pitkäikäisempi, kauniimpi (se ei kupruile uuden pellin tavoin) ja se rämisee vähemmän. Pidämme siis huolta vanhasta.

Käsinpuhallettu lasi heijastaa upeasti valoa. Tällaisia ikkunoita ei enää voi ostaa.

Sama pätee ikkunoihin. Alkukesä on myös ikkunoiden kunnostusaikaa, ja koska talossa tuppaa olemaan ikkunoita paljon, on yleinen neuvo kunnostaa jokunen vuodessa. Ikkunoiden kunto tulee tarkastettua helposti keväisen ikkunanpesun aikana. Itse suunnittelen aina ikkunanpesua pääsiäisesta asti, ja tulen melkein aina tehneeksi sen helluntaiviikonloppuna, kun lehdet ovat puhkeamassa ja haluan nauttia vihreydestä kirkkaiden lasien läpi. 

Talomme ikkunat ovat alkuperäiset 1920-luvulta. Silloin käytettiin vielä valikoitua, tiheäsyistä puutavaraa jollaista nykyään on turha etsiä rautakaupoista. Sellaiset ikkunat kestävät oikealla huollolla toista sataa vuotta, kuten peltikattokin. Lisäksi vanhat ikkunat ovat todellisia taide-esineitä. Niiden puitteet ovat kauniisti talon tyylin mukaan profiilihöylättyjä ja niissä on osittain vielä käsinpuhalletut, valoa kauniisti taittavat lasit, joiden läpi auringonvalo lämmittää huoneita paljon paremmin kuin tasapintainen tai lämpölasi (lämpölasi pitää siis lämmön myös ulkona). 

Pienen krapauksen jälkeen - ei lahoa!

Talon eteläpäädyssä ikkunat vastaanottavat eniten auringonvaloa, ja siksi myös eteläpuolen ikkunat ovat huonoimmassa kunnossa. Nyt työn alla olevista yläkerran ikkunanpokista ovat alapuitteet jo päässeet melko hararaan kuntoon. Tällä kunnostuskerralla ne vielä säästetään. Tiedetään sitten seuraavaa kunnostusta varten hyvissä ajoin varata puusepältä laadukasta sydänpuuta.

Moni sanoo että ikkunoiden vaihtaminen on taloudellista ja energiaa säästävää. Mielestäni ekologisin vaihtoehto on silti käyttää olemassaolevaa, jos se on ehjä ja kunnostettavissa. Ulko-ovemme ei ollut sitä, kun ostimme tämän talon kolme vuotta sitten. Rautakaupan standardioven uloimmat puukerrokset hilseilivät irti. Ovi oli kestänyt ehkä 15-20 vuotta. Siispä vaihdoimme ulko-oven varaosapankista ostettuun, tyyliin sopivaan käytettyyn vanhaan peilioveen.

Rakennusperintöön perehtynyt arkkitehti neuvoi että ulko-ovet on perinteisesti maalattu muusta julkisivusta poikkeavalla värillä. Siispä uusi vanha ulko-ovemme maalattiin talosta erottuvaksi englanninpunaiseksi sävytetyllä pellavaöljymaalilla. 

Sisäpuoli on vielä maalamatta.

Englanninpunainen ovi.

Simaa muunnelmineen

Vuohenputki tiedetään syötäväksi ja terveelliseksi - mutta miten sitä käyttäisi?

Vapun tienoolla tulee laitettua simaa satsi, ja pian toinenkin. Simaa on helppo tehdä, se on hyvää ja virkistävää. Mutta miksi simanteon pitää keskittyä vain vappuun? Siitähän saisi hyvää ja virkistävää janojuomaa vaikka koko kesäksi, eikä tarvitse raahata kalliita ja lisäaineilla täytettyjä virvoitusjuomia marketista. Mieluummin sitä antaa lapsillekin itse tekemää juomaa, jonka sisällön tietää tarkasti. Samalla lapset oppivat että juomien itse tekeminen on tavallista ja luonnollista puuhaa.

Makuun tietysti kyllästyy, mutta simasta voisi kehittää loputtomasti variaatioita. Yhden hyvän tarjosi minulle Päivi Lehtosen juuri julkaisema Kotipuutarhan keittokirja: vuohenputki-nokkossima! Vuohenputkeahan ovat aika monet puutarhat pullollaan. Se kuuluu hankalimpiin rikkaruohoihimme. Nykyään useimmat tietävät että vuohenputki on syötävä, ja melko terveellinenkin - mutta miten sitä käyttäisi? Perussimaan lisätään alkuvaiheessa nesteeseen lillumaan reilu satsi vuohenputken ja nokkosen nuoria lehtiä. Tarkan reseptin löytää kirjasta. Ensimmäisessä omassa satsissani tuntuu että yrttien maku jää turhankin miedoksi, joten täytyy varmaan lisätä vuohenputken määrää seuraavaan.

Hyvää juomaa rikkaruohoista - kippis!

Hugelkultur - voimaa maahan

Kevät on vapun tienoolla lähtenyt tosissaan käyntiin ja samaten on puutarhan kuumeisimman työajan laita. Kaikki se varhaiskevään näpertely muuttuu todelliseksi ahertamiseksi kun taimet ovat kasvaneet, maat pitää kääntää, lehdet haravoida, kompostit tyhjentää jne. Scillat ja sinivuokot kukkivat täyttä häkää. Käenrieskatkin ovat jo alkaneet kukintaansa. Vuohenputken versot ovat parhaimmillaan.

Kasvulava

Kasvulavaprojekti on nyt tulikokeessa. Lava tuli valmiiksi ja asennettua paikoilleen jo viikkoja sitten. Vaikka tämä ei ole oikeaoppinen lämmin lava, jota lämmitetään syvällä hevosenlantakerroksella, olen kerännyt koko kevättalven ajan kolmen kanimme lannat isoon saaviin, jonka hiljattain tyhjensin lavaan. Kaninlannan ei pitäisi olla niin palavaista kuin hevosen lannan, mutta sen pitäisi lähteä palamaan jos se on sekaisin virtsan ja purun kanssa, ja nimenomaan tuota virtsa-puru-papanaseosta olen lavaa varten säilönyt. Pientä lämpöä lavassa ainakin tuntuisi olevan. Lavaan on laitettu tomaatin ja kurkun taimia karaistumaan, ja ne ovat selvinneet kevyistä yöpakkasista hyvin. Ennemminkin tuntuu että viime päivien kova auringonpaiste on haastavaa taimille, ja koetan varjostaa niitä parhaani mukaan.

Lavan on rakennettu kellarimme aurinkoista kiviseinää vasten, niin että taimet saavat seinästä lisää lämpöä. Olen myös laittanut lavaan taimien sekaan kiviä. Kivet hoitavat puutarhaa monilla tavoin: ne varaavat itseensä auringon lämpöä ja luovat tasaisemmat kasvuolosuhteet, samalla kun ne keräävät kosteutta alleen.

Tomaatteja taimettumassa lavassa huhtikuun auringossa.

Kasvimaa harjuista

Vaikka meillä on 900 neliötä pihaa, hyvää aurinkoista kasvimaatilaa on kovin vähän. Noin 5 kertaa 3,5 metrin alue on nyt varattu keittiökasvien viljelylle. Ahtaalle viljelytilalle löytyy permakulttuurikirjallisuudesta paljon ratkaisuja. Olen päättänyt kokeilla ns. hugelkultur-harjuviljelymenetelmää, yhdistettynä ”avaimenreikämalliin” maksimoidakseni tilan mahdollisuudet. Hugelkultur-menetelmässä on myös etuna se, että kaikki puutarhan karkeatkin jätteet saadaan käytettyä harjun rakennusaineina.

Hugelkultur-harjun-ideana on että se toimii kuin käännetty komposti. Sen keskelle laitetaan todella karkeaa ainetta, paksuja oksia ja jopa puun runkoja, jotka sitovat kosteutta ja lahoavat pikkuhiljaa, vapauttaen lisää ravinteita. Puiden päälle kasataan pienempää tavaraa, risuja, lehtiä, kompostia ja lopulta multaa. Eli karkein aines keskellä ja alimpana, ja päälle aina hienompaa. Näistä kasataan korkea harju, jonka sisus pikkuhiljaa lahoaa, luovuttaen lämpöä ja ravinteita. Samalla harjun sisällä ravinteitä pilkkoja ja kierrättävä pieneliöstö pääsee kehittymään rauhassa, kun harjua ei tarvitse kääntää moneen vuoteen. Karkea puuaines imee itseensä kosteutta. Näin upeasti harjuviljely toimii teoriassa, itävaltalaisen permakulturisti Sepp Holzerin mukaan. Tänä ja tulevina kesinä aion testata josko harjuviljely on näin upean toimivaa myös käytännössä. Idea ei suinkaan ole uusi. Jo 1900-luvun alun puutarhakirjallisuudessa mainitaan harjuviljely vaihtoehtona, jota käytettiin silloin eritoten Venäjällä.

Sopivia rakennustarpeita ei ole tarvinnut hakea kaukaa. Se tässä kai vähän on jujunakin. Edellistalvena kaadettiin pihalta kahden valtavan hopeapajun rungot, ja osia rungoista on jäänyt pihalle lojumaan. Hopeapaju on huokoista ja kevyttä. Se imee hyvin vettä ja maatuu nopeasti, mikä voi olla hyvä asia meidän lyhyt kasvukautemme huomioon ottaen. Se on myös täysin kelpaamaton polttopuuksi, joten humuksentuotto on pajulle oiva käyttö.

Hopeapajun rungoista siis tehtiin kasvimaan ”luuranko”, joka samalla määrää sen rakenteen. Suorien harjujen sijaan halusin hyödyntää myös permakulttuurikirjallisuudesta haettua ns. avaimenreikämallia, jossa viljelyala maksimoidaan suhteessa käytäviin tekemällä käytävistä vain ”avaimenreikiä” laajojen viljelyspenkkien keskelle. Halusin myös saada siitä mahdollisimman tehokkaasti avoimen auringon suuntaan. Pitkän tovin kynän ja paperin kanssa suunnitelmia hiottuani sain aikaiseksi mallin, jonka pitäisi saada hyvä hyöty irti auringosta ja minimoida varjot viljelmässä. 

Kasvimaan "luuranko" luo lounaaseen avoimen rakenteen joka vangitsee iltapäivän aurinkoa hyvin.

Puunrunkoja ja oksia kasattuani alkoi yhä enemmän tulla ilmi kuinka epätasaisen pinnan ne luovat. Miten saada tasoitettua pinta hienojakoisemmasta materiaalista tehtäviä kerroksia varten? Tähän löytyi yllättävän helppo ratkaisu: autotallimme on vallannut jättimäiseksi kasvanut alppikärhömassa. Olin jo viime syksynä leikannut kärhön alas, ja nyt oli käytettävissä talven aikana lahonnutta köynnös”verkkoa”, joka oivasti kattoi puiden rungot. Isoimmat kolot täytin ensin pienillä pölkyillä sekä haravointijätteellä.  Verkon päälle olen kasannut lehtiä ja karkeaa kompostia. Nyt harjuviljelmä odottaa vielä viimeisiä, hienojakoisia kerroksia ennenkuin voi alkaa kylvö- ja istutuspuuhiin.

Osaan harjua olisi tarkoitus laittaa avomaankurkkuja (nimenomaan avomaankurkkuja viljeltiinkin ennen vanhaan harjuissa) sekä valko- ja punasipuleita. Suurimman alan ajattelin antaa varhaisperunoille sekä härkäpavuille. Nämä ovat perinteisiä kasvikumppaneita ja kokeilin yhdistelmää jo viime vuonna. Härkäpavut antavat perunoille lisätyppeä ja perunasadosta tulikin aika mukava. Härkäpapusatu ei tosin ollut yhtä vaikuttava.

Jos harjuviljely toimii niinkuin sen väitetään toimivan, ei tänä vuonna (tai vastaisuudessa) tarvitse enää kuskata pihalta pois yhtään puutarhajätettä, saatika ostaa säkkimultaa tai lannoitteita, vaan piha kierrättää itse omat materiaalinsa. 

Kärhöistä tehty köynnösverkko luo oivan peitteen rungoille ja oksille.

Karkea kompostikerros kasvualustaksi.