Tuesday 10 September 2013

Kokeellisen kasvitarhurin satoraportti

Maa-artisokkien kukkiessa alkaa muu kasvimaakausi olla ohi.



Syyskuun edetessä alkaa suurin osa kasvimaan satokaudesta olla jo ohi. Harjupenkissä vain maa-artisokat, piparjuuret ja palsternakat odottavat nostoa myöhemmin syksyllä.


Harjussa kuivaa

Sepp Holzerin ohjeiden mukaan rakennettua harjupenkkiviljelyä ei ensimmäisenä näin ensimmäisen kokeiluvuoden jälkeen voi luonnehtia kovinkaan onnistuneeksi. Kesä oli kuiva ja harjupenkin kyky pidättää kosteutta ei ollut niin hyvä kuin tahdoin uskoa. Ja vaikka hugelkultur-harjujen rakentamiseen löytyy ohjeita kirjoista ja netistä yllin kyllin, en ole mistään löytänyt ohjeita siihen, mitä kannattaa istuttaa ylös ja mitä alas harjulle. Nyt istutin esimerkiksi härkäpavut ja herneet kohtalaisen korkealle. Lopputuloksena ne lakastuivat lähes kaikki. Matalammalle istutettuna mm. rucola-salaatti ja mangoldi ovat taas kasvaneet hienosti. Parhaiten harjupenkin päällä, ja vieläpä ihan huipulla, ovat menestyneet avomaan kurkut. Kurkut ovatkin perinteisiä harjuviljelykasveja, joten istutanpa ensi vuonna enemmän kurkkua harjujen päälle. Kyseessä on perinteinen venäläinen piikikäs Muromski-lajike. Mansikoiden taimet näyttävät myös viihtyneen, joten toivon ensi vuodelta omaa mansikkasatoa. Pitää vain muistaa suojata taimet rastailta, jotka ovat viihtyneet koko kesän harjun ympäristössä, luultavasti napsien siiroja joita harju kuhisee.

Myös Holzerin kirjassa sanotaan ettei hugelkultur-harju ole vielä ensimmäisenä vuonna kovin tehokas, kun rakennusaineet eivät ole ehtineet lahota tarpeeksi. Huomaan myös jälkeenpäin laittaneeni liian ohuelti humusta harjun päälle, joten istutetut kasvit eivät ole päässeet juurtumaan kovinkaan syvälle. Lisäksi harjun reunoilta on pitkin kesää valunut hienoa maa-ainesta pois. Tämän vuoksi perunasatokin jäi kohtalaisen pieneksi. 

Harjun rakentaminen on suuri työ ja on hyvin mahdollista että se toimii ensi vuonna paremmin. Paras vaihtoehto lienee jättää se lahoamaan paikalleen, lisätä humuskerrosta harjun päälle, miettiä uudelleen mitä istuttaa ensi vuonna mihin ja toivoa parempaa satoa. Ainakin kurkkuja huipulle, salaattia juurelle ja mansikat pysyvät siinä missä ovat.

Perunasato jäi nihkeäksi harjun matalassa humuskerroksessa.



Muromin kurkut puolestaan viihtyivät erinomaisesti!


Perinteikkäässä kylmälavassa pärjättiin paremmin

Kylmä lava, millaisia meilläpäin on aikoinaan käytetty paljonkin, osoittautui paljon onnistuneemmaksi kokeiluksi. Lavassa esikasvatetut ja karaistut tomaatit, basilikat ja chilit saivat jäädä paikalleen kasvamaan lasien poiston jälkeen. Kurkut taas siirrettiin harjuun kasvamaan. Erityisesti kotimainen maatiaislajike Potattomaatti menestyi aurinkoisena kesänä erinomaisesti ja on antanut runsaasti maukasta satoa. Eräs tomaatinviljelijä kertoi minulle kerran että nykyään on pakko kasvattaa mauttomia tomaatteja, koska kuljetuskestävyys on niin tärkeä kriteeri. Onneksi voi itse kasvattaa maukkaita tomaatteja ja nauttia niistä ainakin pari kuukautta vuodesta.
 




Lavassa, lämpimän kiviseinän vieressä kasvatetut potattomaatit ovat antaneet kiitettävän sadon.

No comments:

Post a Comment