Monday 15 April 2013

Suviöitä...??




Venäläinen rakuuna osoitti elinvoimaisuutensa heti lumesta vapauduttuaan.



Mennyt viikonloppu tunnettiin vanhassa kansanperinteessä suviöinä. Tärkein päivämäärä tässä on 14.4. Tiburtiuksen päivä. Suvesta ei tee paljoa mieli puhua kun katsoo ulkona vallitsevaa loskan, veden ja lumen valtakuntaa, mutta Tiburtius ja suviyöt merkkaavat vanhassa ajanlaskussa talvikalenterista kesäkalenteriin.

Ja jotakin siinä kieltämättä tuntuu täsmäävän. Vaikka suvesta ollaankin kaukana, niin tuntuu niinkuin juuri näinä päivinä talven ote olisi lopulta heltynyt. Pitkään jaktunut kovien pakkasöiden jakso on loppunut ja kasvit pääsevät pikkuhiljaa aloittamaan kasvuaan, samalla kun lumipeite alkaa perääntyä ihan uudella vauhdilla. Usein tuntuu että vaikka säiden sanotaan muuttuneen, niin silti monet vanhan kansan tuntemat käännepäivät ja merkit pitävät yhä paikkansa. 

Näinä päivinä itsessä tuntuu jatkuvasti kuumeinen olo päästä pihalle hommiin ja tarkkailemaan kevään etenemistä – onko tuo pläntti jo lumesta vapaa, entä tuo? Ja mitäs täällä kasvoikaan missä? Ja taas kiroaa kun ei viime vuonna älynnyt merkitä perennojen kasvupaikkoja (”Onhan se nyt ihan selvä juttu että tuo kasvaa tuossa”). Sinnikkäimmät yrtit kuten venäläinen rakuuna näyttävät jo elinvoimaisilta heti kun ovat päässeet lumipeitteen alta pois. Kasvimaassakin yksi ilmasipuli näyttäisi aloittaneen varren puskemisen jo lumen alla.  Monivuotisissa ruokakasveissa on kiistattomia etuja, ne voivat aloittaa kasvunsa heti kun lumi sulaa ja antavat siten myös satoa aikaisemmin. Kevään ensimmäiset kukat lumipisarat ovat juuri alkamassa avautua.

Sisällä talossa kevät on päässyt paremmin vauhtiin. Kevään ensimmäinen kukkija, anopilta saatu pippuposliinikukka oli tänäkin vuonna ensimmäinen, vaikkakin hieman myöhemmässä kuin yleensä. Joitain vuosia sitten lahjaksi saatu joulu(?)kaktus availee myös mahtavia kukkiaan. Lukemattomat pistokkaat, taimet ja kylvöt täyttävät pöytiä ikkunoiden edustoilla. Kasvilava alkaa olla valmis. Nyt odotellaan että tomaatintaimet kasvavat riittävät isoiksi ja ilma tulee riittävän leudoksi että uskaltaa laittaa taimet lavaan.



Pikkuposliinikukka oli tapansa mukaan kevättalven ensimmäinen kukkija.

Tämä joulu(?)kaktus liittyi pian seuraan.

Taimilava valmiina odottamassa.

No comments:

Post a Comment