Puutarhafilosofiaa

Yksi tärkeimpiä syitä omakotitalon ostoon on että saa puutarhan. On sanottu että ihmiseltä, jolla on kirjoja ja puutarha, ei puutu mitään. Puutarha on mielenrauhan ja mietiskelyn tyyssija, yhtaikaa kun se on paikka johon voi purkaa kaiken tekemisen intonsa ja pikku hiljaa puutarha antaa sinulle takaisin. Sinä hoidat ja kasvatat puutarhaa ja puutarha hoitaa ja kasvattaa sinua. 1900-luvun alkupuolella puutarha oli paikka jossa tuotettiin – marjoja, hedelmiä, vihanneksia. Se oli puutarhakulttuurin kulta-aikaa Suomessa.  Haluaisimme saada takaisin jotakin tuosta ajasta.

Permakulttuuri

Viime aikoina on tullut tutustuttua aika paljon permakulttuurikirjallisuuteen. Permakulttuuria on vaikea pitää pähkinänkuoreen, mutta kyse on kestävän, biologisesti monimuotoisen ja terveen mutta silti mahdollisimman tuottoisan puutarhan rakentamisesta, ilman että sinne tarvitsisi tuoda mitään tai viedä mitään pois. Oikeastaan kyse on kokonaisesta elämäntavan rakentamisesta ja filosofiasta, mutta yleensä nimenomaan puutarhanhoito pääsee permakulttuurissa etualalle. Ehkä oikeutetusti, sillä suurin osa nykyihmisistä tuntuu täysin unohtaneen että puutarhassa voi tuottaa jotakin hyödyllistä, sen sijaan että siihen upottaisi loputtomasti rahaa, keinolannoitteita, myrkkyä ja koristepihalaattoja. Tässä blogissa tullaan varmasti käsittelemään paljon permakulttuuriaiheita myös tulevaisuudessa.

Jo nyt huhtikuussa pystyi korjaamaan maa-artisokkaa. Puolet otettiin syötäväksi ja puolet istutettiin uudelleen.

Historiallinen puutarha

Toisaalta talomme puutarha on historiallinen ja vanha, emmekä halua muuttaa sitä liian radikaalisti. Vanhasta puutarhasta löytyy paljon vanhoja kasvilajeja, maatiaisia, jotka ovat kestäneet vuosikymmeniä, ja ovat siten todistetusti elinvoimaisia. Monet valittavat nykyään kaupasta ostamiensa tulppaanien ja kukkasipulien kestämättömyyttä, kuinka ne kukkivat pari kolme vuotta, ja sitten katoavat. Meillä pihan vanhat tulppaanit ja narsissit kukkivat ahkerasti vuodesta toiseen. Pienellä raivauksella ja uudelleenistutuksilla ne ovat vain saaneet enemmän elinvoimaa.

Turunmaan saaristosta kerättyjä kukkia ja yrttejä sekä pihan alkuperäisiä kasveja.

Yksi permakulttuurin keskeisiä oppeja on että biologisesti monimuotoinen puutarha on terve, ja biologisen monimuotoisuuden kehittyminen vie aikaa. Pitää olla paljon eri lahoamisasteissa olevaa biomassaa, hyönteisiä, eläimiä, homeita ja sieniä jotka kuljettavat ja kierrättävät ravinteita hyötykasvien käyttöön. Meidän puutarhamme oli pitkään ollut vailla hoitoa, ja siellä vallitsi ostettaessa varsin rehevä biologinen monimuotoisuus. Rankka uusiminen ja raivaaminen haittaisi puutarhan ekologiaa liikaa, ja siksi kannattaa olla varovainen, hoitaa pikkuhiljaa ja varovaisin menetelmin. Viimeinen asia mikä tulisi mieleen olisi vaihtaa tai muokata puutarhamaa kokonaisuudessaan. Kärsivällisellä katselulla ja kasvien, eläinten ja kasvuolosuhteiden tutkimisella olemme löytäneet puutarhasta monta aarretta ja jopa kasviharvinaisuuksia.

Vanhat narsissit kukkivat komeasti vuodesta toiseen.

Minä olen innokas keräilijä ja into ulottuu toki myös puutarhaan. Ja vaikka puutarhassamme on säilynyt paljon upeita kasveja, on varmasti paljon myös kadonnut vuosien saatossa, ja kukkiminen keskittyi intensiivisesti muutamiin ajankohtiin (etenkin kevääseen).

Olen kuitenkin lähes tyystin lopettanut keräilykohteiden hakemisen kaupasta – ne harvoin pärjäävät hyvin. Nykyään lähes kaikki puutarhan kasvit tulee kuopsittua kylänraiteilta, vanhoilta pihoilta, jopa metsistä yms. 

Myös hienoja lahjoja on tuotu puutarhaamme, kuten Vehmaalta haettu punavuokko. Periaatteena on, että kerään paljon ja istuttelen sinne tänne. Ja pyrin saamaan nimenomaan vanhoja maatiaslajikkeita. Usein tulee kerättyä niin paljon etten enää muista mikä oli missä. Mutta toisena periaatteena on että kasveja ei turhaan paapota, vaan laajan keräilyn tarkoituksena on kokeilla mikä pärjää meidän oloissamme, ja ne jotka pärjäävät saavat jäädä rikastuttamaan puutarhaa ominaisuuksillaan.   

Hyötyä puutarhasta - hitaasti

Ensimmäiset pari vuotta menivät lähinnä talon laitossa ja jonkin verran koristekasvien ja puiden hoidossa ja istutuksissa. Viime kesänä päästiin ensimmäistä kertaa kokeilemaan kasvimaan pitoa ja pientä satoakin saatiin. Aurinkoista tilaa kasvimaalle on kuitenkin pihassamme yllätävän vähän, ja siinä permakulttuurin opit ja menetelmät tulevat hyödyksi. Tilatehokas permakulttuurinen kasvimaa on siis suunnittelun alla.

Puutarhaansa kannattaa siis tutustua hitaasti, ja vie myös aikaa saada kasvit menestymään ja maa hedelmälliseksi. Hidas puutarhatyöskentely on eräänlaista juurtumista – sitä oppii tuntemaan maansa, kasvaa kiinni siihen - ja pikkuhiljaa maa vastaa ja palkitsee. 

Viime kesän kasvimaakokeilu

Eräs pihan parhaiten pärjänneistä vanhoista koristekasveista on vuorikaunokki.