Puutarhafilosofiaa

Yksi tärkeimpiä syitä omakotitalon ostoon on että saa puutarhan. On sanottu että ihmiseltä, jolla on kirjoja ja puutarha, ei puutu mitään. Puutarha on mielenrauhan ja mietiskelyn tyyssija, yhtaikaa kun se on paikka johon voi purkaa kaiken tekemisen intonsa ja pikku hiljaa puutarha antaa sinulle takaisin. Sinä hoidat ja kasvatat puutarhaa ja puutarha hoitaa ja kasvattaa sinua. 1900-luvun alkupuolella puutarha oli paikka jossa tuotettiin – marjoja, hedelmiä, vihanneksia. Se oli puutarhakulttuurin kulta-aikaa Suomessa.  Haluaisimme saada takaisin jotakin tuosta ajasta.

Permakulttuuri

Viime aikoina on tullut tutustuttua aika paljon permakulttuurikirjallisuuteen. Permakulttuuria on vaikea pitää pähkinänkuoreen, mutta kyse on kestävän, biologisesti monimuotoisen ja terveen mutta silti mahdollisimman tuottoisan puutarhan rakentamisesta, ilman että sinne tarvitsisi tuoda mitään tai viedä mitään pois. Oikeastaan kyse on kokonaisesta elämäntavan rakentamisesta ja filosofiasta, mutta yleensä nimenomaan puutarhanhoito pääsee permakulttuurissa etualalle. Ehkä oikeutetusti, sillä suurin osa nykyihmisistä tuntuu täysin unohtaneen että puutarhassa voi tuottaa jotakin hyödyllistä, sen sijaan että siihen upottaisi loputtomasti rahaa, keinolannoitteita, myrkkyä ja koristepihalaattoja. Tässä blogissa tullaan varmasti käsittelemään paljon permakulttuuriaiheita myös tulevaisuudessa.

Jo nyt huhtikuussa pystyi korjaamaan maa-artisokkaa. Puolet otettiin syötäväksi ja puolet istutettiin uudelleen.

Historiallinen puutarha

Toisaalta talomme puutarha on historiallinen ja vanha, emmekä halua muuttaa sitä liian radikaalisti. Vanhasta puutarhasta löytyy paljon vanhoja kasvilajeja, maatiaisia, jotka ovat kestäneet vuosikymmeniä, ja ovat siten todistetusti elinvoimaisia. Monet valittavat nykyään kaupasta ostamiensa tulppaanien ja kukkasipulien kestämättömyyttä, kuinka ne kukkivat pari kolme vuotta, ja sitten katoavat. Meillä pihan vanhat tulppaanit ja narsissit kukkivat ahkerasti vuodesta toiseen. Pienellä raivauksella ja uudelleenistutuksilla ne ovat vain saaneet enemmän elinvoimaa.

Turunmaan saaristosta kerättyjä kukkia ja yrttejä sekä pihan alkuperäisiä kasveja.

Yksi permakulttuurin keskeisiä oppeja on että biologisesti monimuotoinen puutarha on terve, ja biologisen monimuotoisuuden kehittyminen vie aikaa. Pitää olla paljon eri lahoamisasteissa olevaa biomassaa, hyönteisiä, eläimiä, homeita ja sieniä jotka kuljettavat ja kierrättävät ravinteita hyötykasvien käyttöön. Meidän puutarhamme oli pitkään ollut vailla hoitoa, ja siellä vallitsi ostettaessa varsin rehevä biologinen monimuotoisuus. Rankka uusiminen ja raivaaminen haittaisi puutarhan ekologiaa liikaa, ja siksi kannattaa olla varovainen, hoitaa pikkuhiljaa ja varovaisin menetelmin. Viimeinen asia mikä tulisi mieleen olisi vaihtaa tai muokata puutarhamaa kokonaisuudessaan. Kärsivällisellä katselulla ja kasvien, eläinten ja kasvuolosuhteiden tutkimisella olemme löytäneet puutarhasta monta aarretta ja jopa kasviharvinaisuuksia.

Vanhat narsissit kukkivat komeasti vuodesta toiseen.

Minä olen innokas keräilijä ja into ulottuu toki myös puutarhaan. Ja vaikka puutarhassamme on säilynyt paljon upeita kasveja, on varmasti paljon myös kadonnut vuosien saatossa, ja kukkiminen keskittyi intensiivisesti muutamiin ajankohtiin (etenkin kevääseen).

Olen kuitenkin lähes tyystin lopettanut keräilykohteiden hakemisen kaupasta – ne harvoin pärjäävät hyvin. Nykyään lähes kaikki puutarhan kasvit tulee kuopsittua kylänraiteilta, vanhoilta pihoilta, jopa metsistä yms. 

Myös hienoja lahjoja on tuotu puutarhaamme, kuten Vehmaalta haettu punavuokko. Periaatteena on, että kerään paljon ja istuttelen sinne tänne. Ja pyrin saamaan nimenomaan vanhoja maatiaslajikkeita. Usein tulee kerättyä niin paljon etten enää muista mikä oli missä. Mutta toisena periaatteena on että kasveja ei turhaan paapota, vaan laajan keräilyn tarkoituksena on kokeilla mikä pärjää meidän oloissamme, ja ne jotka pärjäävät saavat jäädä rikastuttamaan puutarhaa ominaisuuksillaan.   

Hyötyä puutarhasta - hitaasti

Ensimmäiset pari vuotta menivät lähinnä talon laitossa ja jonkin verran koristekasvien ja puiden hoidossa ja istutuksissa. Viime kesänä päästiin ensimmäistä kertaa kokeilemaan kasvimaan pitoa ja pientä satoakin saatiin. Aurinkoista tilaa kasvimaalle on kuitenkin pihassamme yllätävän vähän, ja siinä permakulttuurin opit ja menetelmät tulevat hyödyksi. Tilatehokas permakulttuurinen kasvimaa on siis suunnittelun alla.

Puutarhaansa kannattaa siis tutustua hitaasti, ja vie myös aikaa saada kasvit menestymään ja maa hedelmälliseksi. Hidas puutarhatyöskentely on eräänlaista juurtumista – sitä oppii tuntemaan maansa, kasvaa kiinni siihen - ja pikkuhiljaa maa vastaa ja palkitsee. 

Viime kesän kasvimaakokeilu

Eräs pihan parhaiten pärjänneistä vanhoista koristekasveista on vuorikaunokki.

Suviöitä...??

Venäläinen rakuuna osoitti elinvoimaisuutensa heti lumesta vapauduttuaan.

Mennyt viikonloppu tunnettiin vanhassa kansanperinteessä suviöinä. Tärkein päivämäärä tässä on 14.4. Tiburtiuksen päivä. Suvesta ei tee paljoa mieli puhua kun katsoo ulkona vallitsevaa loskan, veden ja lumen valtakuntaa, mutta Tiburtius ja suviyöt merkkaavat vanhassa ajanlaskussa talvikalenterista kesäkalenteriin.

Ja jotakin siinä kieltämättä tuntuu täsmäävän. Vaikka suvesta ollaankin kaukana, niin tuntuu niinkuin juuri näinä päivinä talven ote olisi lopulta heltynyt. Pitkään jaktunut kovien pakkasöiden jakso on loppunut ja kasvit pääsevät pikkuhiljaa aloittamaan kasvuaan, samalla kun lumipeite alkaa perääntyä ihan uudella vauhdilla. Usein tuntuu että vaikka säiden sanotaan muuttuneen, niin silti monet vanhan kansan tuntemat käännepäivät ja merkit pitävät yhä paikkansa. 

Näinä päivinä itsessä tuntuu jatkuvasti kuumeinen olo päästä pihalle hommiin ja tarkkailemaan kevään etenemistä – onko tuo pläntti jo lumesta vapaa, entä tuo? Ja mitäs täällä kasvoikaan missä? Ja taas kiroaa kun ei viime vuonna älynnyt merkitä perennojen kasvupaikkoja (”Onhan se nyt ihan selvä juttu että tuo kasvaa tuossa”). Sinnikkäimmät yrtit kuten venäläinen rakuuna näyttävät jo elinvoimaisilta heti kun ovat päässeet lumipeitteen alta pois. Kasvimaassakin yksi ilmasipuli näyttäisi aloittaneen varren puskemisen jo lumen alla.  Monivuotisissa ruokakasveissa on kiistattomia etuja, ne voivat aloittaa kasvunsa heti kun lumi sulaa ja antavat siten myös satoa aikaisemmin. Kevään ensimmäiset kukat lumipisarat ovat juuri alkamassa avautua.

Sisällä talossa kevät on päässyt paremmin vauhtiin. Kevään ensimmäinen kukkija, anopilta saatu pippuposliinikukka oli tänäkin vuonna ensimmäinen, vaikkakin hieman myöhemmässä kuin yleensä. Joitain vuosia sitten lahjaksi saatu joulu(?)kaktus availee myös mahtavia kukkiaan. Lukemattomat pistokkaat, taimet ja kylvöt täyttävät pöytiä ikkunoiden edustoilla. Kasvilava alkaa olla valmis. Nyt odotellaan että tomaatintaimet kasvavat riittävät isoiksi ja ilma tulee riittävän leudoksi että uskaltaa laittaa taimet lavaan.

Pikkuposliinikukka oli tapansa mukaan kevättalven ensimmäinen kukkija.

Tämä joulu(?)kaktus liittyi pian seuraan.

Taimilava valmiina odottamassa.

Kevätpuuhia

Ei pääsiäistä ilman siivousta, siltä on tuntunut viime vuosina ainakin. Kun aurinko paistaa, huomaa kaiken pölyn ja pääsiäisloman suomat vapaat ajavat pesemään lattioita ja puistelemaan mattoja kirpeässä kevätilmassa, samalla kun epätoivoisesti koitetaan edesauttaa jäiden sulamista pihalta.

Kylvöt ja taimikasvatus on tietenkin pääsiäisen aikaan myös aina kovassa vauhdissa. Tänä vuonna aion ensimmäistä kertaa koettaa kasvattaa tomaatteja siemenestä. Vaarini oli kova mies kasvattamaan tomaatteja, ja nyt aion yrittää seurata hänen jalanjäljissään. Vaari hääräsi kesäisin kaikki päivät kasvimaalla, kävi vain sisällä syömässä välillä. Olen tainnut imeä mallia hänestä. Olen tilannut vanhaa savitaipalelaista ”maatiaiskannaksi” luokiteltavan ”Potattomaatin” siemeniä. Tämän pitäisi olla erityisen hyvin Suomen oloihin sopeutunut lajike. Kokeilen myös venäläistä ”Sub-arctic” lajiketta, minkä pitäisi menestyä Siperiassakin. Suomen oloihin sopeutuneiden pitkäikäisten maatiaiskasvien siemeniä välittää Maatiainen ry, jonne voi myös lähettää keräämiään siemeniä. Yhdistys tekee erittäin arvokasta työtä alueella joka ei ole saanut riittävästi tunnustusta.  Pino Maatiaisen siemenpusseja odottaa minulla vielä myöhempiä kylvöajankohtia. 

Pääsiäisaskarteluna on taiteltu tomaatintaimille sanomalehtipaperista taimetusruukkuja. Tomaattien ja kurkkujen koulimiseen ja kasvattamiseen ajattelin käyttää kasvilavaa. Nykyään kaikenlaiset pienoiskasvihuoneet ovat lähes täysin syrjäyttäneet vanhojen kylmien ja lämpimien kasvulavojen käytön. Ajattelin vähän elvyttää tätä perinnettä ja kyhätä neljästä vanhasta ikkunanpokasta lämpimän eteläseinän viereen kylmän lavan. Saa nähdä miten onnistuu lavahommat.

Ruukkukasveja myös herätellään ja elvytellään. Maatiaislajeista puheen ollen huomaan että vaikka vuosien mittaan kukkakaupoista on tullut kannettua kotiin melkoinen määrä ruukkukasveja, lähes kaikki meillä tällä hetkellä elävät ja menestyvät ovat pistokkaina saatuja tai varastettuja, vanhoja perinteisiä lajeja. Kaupasta ostetut kasvit ovat useimmiten heittäneet henkensä ennemmin tai myöhemmin. 

Ikkunanpokat odottavat kasvilavaksi rakentamista.